Tuovi Hakulinen, TtT, dosentti ja Tiina Mäenpää, TtT 26.2.2024
Neuvolapalveluihin ja terveydenhoitajien työhön on viime vuosina kohdistunut isoja rakenteellisia muutoksia. Niitä ovat olleet neuvolapalvelujen integrointi perhekeskuksiin ja sote-uudistuksessa palvelujen järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille. Lisäksi muutoksia neuvolapalveluihin ja -työhön ovat aiheuttaneet henkilöstön eläköityminen ja korona-aikana alkanut alan veto- ja pitovoiman heikentyminen. (Hakulinen ym. 2023.)
Lasten ja perheiden palveluja on vuodesta 2015 lähtien koottu perhekeskuksiin saman katon alle, palvelujen muodostamaan verkostoon tai digitaaliseen muotoon (Kuntaliitto & Hyvil. 2023). Selvitimme syksyllä 2023 terveydenhoitajien näkemyksiä neuvolapalveluista perhekeskusten toimintaympäristöissä. Vastauksia saatiin 119 henkilöltä, kaikilta hyvinvointialueilta ja Helsingistä. Tarkastelemme blogissa terveydenhoitajien tekstimuotoisia vastauksia neuvolan toimintaedellytysten muutoksista perhekeskuksissa.
Neuvoloiden toimintaedellytyksiä edistäviä ja heikentäviä tekijöitä perhekeskuksissa
Lasten ja perheiden palvelujen integrointi perhekeskuksiin oli lisännyt henkilöstön välistä yhteistyötä, mutta oli myös tuonut mukanaan yhteistyötä heikentäviä tekijöitä. Saman katon alla olevat palvelut olivat lisänneet yhteistyön myötä palvelujen saatavuutta. Neuvolan rooli perhekeskuksen palveluissa oli korostunut, kun muiden palvelujen saatavuudessa oli ongelmia ja yhteydenoton vaikeuksia. Toimiva yhteistyö edisti terveydenhoitajien mukaan tuen tarpeen varhaista tunnistamista ja tukea.
Terveydenhoitajat toivat esille, että saman katon alla oleminen ei ole toivotulla tavalla kuitenkaan lisännyt moniammatillista yhteistyötä. Syyksi mainittiin kiire, tietämättömyys toisten alojen työn sisällöstä ja vastuista, oman alan reviirin puolustaminen sekä käytössä olevat erilaiset tietojärjestelmät. Organisaatiokeskeisyys ja byrokratia sekä epäyhtenäiset lähetekäytänteet ja ristiriitaiset ohjeet aiheuttivat viivettä hoidon saannissa.
”Aikoinaan omassa neuvolassa työskenteli sosiaaliohjaaja, jonka kutsuin harva se päivä neuvolakäynnille esittäytymään ja varaamaan aikaa perheelle. Nyt pitää jättää sähköinen yhteydenottopyyntö sosiaaliohjaajalle, joka soittaa perheelle. Tässä vaiheessa perheellä ei enää olekaan tarvetta palveluille, koska aikaikkuna on sulkeutunut, ja vieraan ihmisen soittaessa kynnys ottaa apua vastaan kasvaa. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmien kasautumista ja asteittain raskaampien palveluiden tarvetta. Matalan kynnyksen nopeaa apua on aivan liian vaikea saada.”
Joillakin hyvinvointialueilla oli saatu vahvistettua henkilöstöresursseja. Henkilöstömäärän kasvu perhekeskuksissa koettiin helpottavana, mutta myös kuormittavana.
”Hyvinvointialueella on avattu uusia toimia. Esimerkiksi toimintaterapeutti oli aiemmin vain ostopalveluna saatavilla, nyt lähipalveluna (perhekeskuksessa).”
Perhekeskukseen oli rekrytoitu aiempaa enemmän terveydenhoitajia, mikä helpotti kollegan sijaistamista. Kasvanut työntekijämäärä aiheutti hälyä, eivätkä tilat taipuneet isoon määrään ammattilaisia.
”Oma rauha puuttuu, taukotilaan ei pääse, kun toisilla on siellä kokous menossa. Hyvä yhteishenkemme kärsii, kun ulkopuolisia tulee ja menee.”
Lasten ja perheiden palvelujen integrointi saman katon alle oli vienyt neuvolapalvelut kauemmaksi asiakasperheistä. Henkilöstön vaihtuminen oli rapauttanut asiakassuhteen jatkuvuutta.
”Henkilökunnan vaihtuvuus on lisääntynyt reilusti, eikä sitoutumista työpisteeseen oikeastaan ole. Perhekeskuksen avautumisen jälkeen yli puolet henkilökunnasta on vaihtunut nuoriin vastavalmistuneisiin kollegoihin.”
Terveydenhoitajat kokivat johtamisen perhekeskuksissa kahtalaisena, aiempaan nähden joko parantuneena tai heikentyneenä (ks. Mäenpää & Hakulinen 2024). Dialogista johtamista arvostettiin, kun taas osallistumista rajoittavaa johtamista kritisoitiin. Autoritaarinen johtaminen heijasti terveydenhoitajien mielestä luottamuksen ja arvostuksen puutetta.
Hyvinvointialueille siirtymisestä muutoksia neuvolapalveluihin ja perhekeskuksiin
Hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle siirtyminen toi mukanaan edistäviä ja myös heikentäviä tekijöitäperhekeskuksille ja neuvoloille. Neuvolapalveluiden siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle oli vienyt paljon resursseja samaan aikaan kun perhekeskus oli kehittymässä. Siirtymävaihe oli tuonut haasteita toimintatapojen ja toimenkuvien muutoksien vuoksi. Perhekeskusidean koettiin myös osin hävinneen organisaatiomuutoksessa.
Hyvinvointialueilla oli käynnistynyt sisäinen toimintamallien yhtenäistäminen ja yhteistyö. Kehittämistyössä korostuivat näyttöön perustuvien menetelmien käyttö ja yhdenmukaiset hoitopolut. Terveydenhoitajien mukaan alueellisiin eroihin ei hyvinvointialueilla ole kiinnitetty ajoissa riittävästi huomiota.
”Ohjeet omalle työlle tulevat nyt koko hyvinvointialueelta yhteisesti. Paikallinen, ennen toiminut yhteistyö, on hankaloitunut ja monimutkaistunut.”
Isommassa organisaatiossa oli aiempaa enemmän byrokratiaa ja muutosten läpivienti koettiin kankeampana. Lukuisat muutokset olivat hidastaneet työntekoa ja tuoneet mukanaan huolta neuvolapalvelujen ja terveydenhoitajatyön tulevaisuudesta.
”Pienten kuntien pitkälle kehitetyt ja viimeistellyt, osittain ostopalveluna vahvistetut, palvelut huonontuvat, kun isompien kaupunkien palveluiden kanssa pitää yhdenmukaistua. Rahoitus ja resurssi jakautuvat isojen asukaslukujen mukaan.”
”Jatkuvat muutokset ja epävarmuus tulevasta herättävät kysymyksen, tuleeko neuvolan terveydenhoitajien määrä vähenemään organisaatiouudistuksen ja yhdenvertaistamisen myötä.”
Yhteenvetoa
Neuvolapalvelujen integrointi perhekeskustoimintamalliin oli tuonut mukanaan toimintaa edistäviä ja heikentäviä tekijöitä. Palvelujen kokoaminen saman katon alle ei itsestään edistänyt moniammatillista yhteistyötä ja varhaista auttamista. Etenkin henkilöstön vaihtuvuus ja kiire haittasivat yhteistyötä ja hoidon jatkuvuutta. Yhteistyökäytänteiden kehittäminen tarvitsee tuekseen dialogista johtamista ja henkilöstön osallistamista (ks. Mäenpää & Hakulinen 2024a). Juurtumiseen tarvitaan aikaa.
Perheelle nimetty omalääkäri tai -terveydenhoitaja edistäisi varhaista avunsaantia ja hoidon jatkuvuutta (Lautamatti ym. 2020). Tarvittavat korjausliikkeet eivät välttämättä edellytä rahallisia investointeja, vaan organisaatiokulttuurin muutosta. Työntekijöitä arvostava ja oman työn kehittämiseen kannustava työkulttuuri toimii myös veto- ja pitovoimatekijänä (Mäenpää & Hakulinen 2024b). Kannattaa pitää mielessä, että hyvä työilmapiiri heijastuu myös asiakastyöhön.
Lähteet
Hakulinen T, Koponen P & Korpilahti U. 2023. Laadukkaat neuvolapalvelut turvattava myös jatkossa. Avaukset, Yhteiskuntapolitiikka 88(5-6), 580-586.
Kuntaliitto & Hyvil. 2023. Tilannekatsaus alueellisista sivistys- ja sote-palvelujen yhteistyöryhmistä ja perhekeskuksista. https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Sisote_perhekeskuskatsaus_08112023.pdf
Lautamatti E, Sumanen M, Raivio R & Mattila KJ. 2020. Continuity of care is associated with satisfaction with local health care services. BMC Family Practice 21, 181. https://doi.org/10.1186/s12875-020-01251-5
Mäenpää T & Hakulinen T. 2024a. Terveydenhoitajien näkemyksiä neuvolatyön johtamisesta perhekeskuksessa. Terveydenhoitaja 2/2020, 32-33.
Mäenpää T & Hakulinen T. 2024b. Terveydenhoitajien näkemyksiä pitää kuunnella paljon enemmän. Helsingin Sanomat, Mielipide 25.2.2024. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010239291.html