Toimistoni sijaitsee Kakolan entisellä vankila-alueella, Turussa, jossa olen aloittanut työurani sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana 1980-luvulla. Valmistuin Tampereen yliopistosta terveystieteiden tohtoriksi (TtT) vuonna 1998. Väitöskirjani käsitteli lasta odottavien ja pikkulapsiperheiden perhedynamiikkaa ja neuvolasta saamaa tukea. Olen terveyden edistämisen dosentti. Asumme mieheni kanssa puolet ajasta Helsingissä ja Turussa.
Olen työssäni edistänyt tutkimustiedon siirtymistä käytäntöön, erityisesti äitiys- ja lastenneuvoloihin. Minut kutsuttiin Terveydenhoitajaliiton kunniajäseneksi 2016. Tasavallan presidentti myönsi minulle Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin 2019. Vuonna 2022 sain Sairaanhoitajien koulutussäätiön myöntämän Venny Snellman -tunnustuspalkinnon.
Työskentelin 2000-luvulla Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskuksessa ja Stakesissa sekä vuodesta 2009 lähtien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Jäin itsenäiseksi yrittäjäksi 1.12.2022.
Vuosina 2002-2022 vastasin Valtakunnallisten neuvolapäivien ohjelmasta. Päivien tarkoituksena on tukea neuvolahenkilöstön osaamista ajantasaisen tiedon avulla. Vuonna 2022 neuvolan 100-vuotisjuhlawebinaarissa osallistujia oli 1 200.
Vastasin vuonna 2004 tehdystä ensimmäisestä Manner-Suomen terveyskeskusten kaikkiin neuvoloihin tehdystä kyselytutkimuksesta. Seurantatutkimuksia tehtiin johdollani määrävuosittain äitiys- ja lastenneuvolaan sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Kyselyissä on selvitetty palvelujen tilaa ja säädösten toimeenpanoa terveyskeskuksissa sekä laadittu kehittämisehdotuksia kunnille. Valvira ja aluehallintovirastot ovat hyödyntäneet tuloksia valvontatehtävässään.
Lainsäädäntöä konkretisoivien kansallisten ohjeistusten ja toimintaohjelmien laadinta on tullut minulle tutuksi. Olen vastannut Terveysportissa sijaitsevan NEUKO-tietokannan kehittämisestä äitiys- ja lastenneuvolan osalta. Tietokanta koostuu näyttöön perustuvista ajantasaisista artikkeleista. Helposti saatavilla oleva tieto lisää toiminnan vaikuttavuutta.
Olen ollut laatimassa lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon rakenteisia tietomäärittelyjä osaksi sähköistä potilaskertomusta. Lisäksi olen vastannut neuvoloiden laajojen terveystarkastusten esitietolomakkeiden sisältötuotannosta Omaoloa varten.
Ilokseni minut kutsuttiin mukaan OKM:n Lukuliikkeeseen ja Lukukeskuksen Lukulahja lapselle -ohjelmaan. Ääneen lukeminen lapselle kehittää lapsen mielikuvitusta ja puheenkehitystä. Neuvoloiden tulee kannustaa vanhempia lukemaan lapselleen ja antaa mallia lukemisesta.
Australialaisen Joanna Briggs Instituutin Suomen JBI-yhteistyökeskuksen varajohtajana ja johtokunnan jäsenenä toimiminen on ollut todella antoisaa. Keskuksen tehtävänä on näyttöön perustuvan terveydenhuollon edistäminen ja järjestelmällisten katsausten tuottaminen.
Suomen neuvolapalvelut ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Olen kutsuttuna vieraillut Japanissa vuosittain 10 vuoden aikana. Suomen neuvoloista on muokattu Japaniin soveltuva äitien ja lasten hyvinvointikeskus -malli. Olen myös kirjoittanut japanilaisen kollegani kanssa neuvolapalveluja käsittelevän kirjan toimeenpanon tueksi Japanin käyttöön.
Sairaanhoitajien koulutussäätiö (SHKS) myönsi minulle vuoden 2022 Venny Snellman -tunnustuspalkinnon.
© – Tuovi Hakulinen | Tietosuojaseloste
Kotisivut: Sivustamo Oy